Post by marcia on Mar 2, 2022 21:56:59 GMT 2
En enää harrasta virtuaalikoiria (tai -kissoja, -hevosia -jyrsijöitä, you name it), mutta olen muutamaan otteeseen saanut pyynnön että kotisivuni olisivat vielä luettavissa uusillekin harrastajille. Joten päätin ladata sivut takaisin!
Joomagnan & Criminales oli silmäteräni. Aloitin virtuaaliharrastuksen vuonna 2006 ja Joomagnan & Criminales kulki rinnallani kaikki ne aktiivisimmat harrastusvuodet. Kasvatusrotuni oli saksanpaimenkoira, mutta 19 pentueeseen mahtui myös rottweiler, sk collie, vihikoira sekä karkeakarvainen kettuterrieri. Kasvattini saavuttivat useita erikoisnäyttelyiden sijoituksia ja kasvattajaryhmäni oli usein rotunsa paras kasvattajaryhmä. Kasvatukseni perustui evm-pohjaisiin, saksalaispainotteisiin käyttösukuihin. Kerkesin myös saada aidon ulkomaantuonnin Kismit's - kennelistä ja hänelle matkustikin vastavuoroisesti oma kasvattini G-pentueesta.
Detur kasvatti cockerspanieleita lokakuusta 2010 eteenpäin. Erityiset suosikkini olivat punaiset sekä blue roan -väriset koirat. Pentueita kerkesi tulla kaksi kappaletta.
Duun kasvatusrotuihin kuului kultainennoutaja sekä belgianpaimenkoira malinois. Tämäkin sai alkunsa vuonna 2010, pentueita syntyi 7 kappaletta.
Marcian yksityiset nimensä mukaisesti kasa yksityisiä virtuaalikoiria, aikaa ennen Kofferdale'sia.
Kofferdale's jäi viimeisimmäksi virtuaalikennelprojektikseni. Sillä ei ollut kasvatusrotuja, mutta haalin vanhoista virtuaalikoiristani sinne sopivia yksilöitä. Pentueita tuli 2 kappaletta, englanninspringerspanieli sekä afgaaninvinttikoira.
Struve oli virtuaalikauppa, joka jäi valitettavasti kesken kun virtuaalipankki Jupiter lopetti taas toimintansa. Tätä toki saa "käyttää" jos mielii
Tarot oli kilpailuiden järjestäjä ja Joomagnan & Criminalesin sponsori. Eräänlainen virtuaalinen koirakerho siis.
Virtuaalikoiria minulle siunaantui yhteensä reilut 230 kappaletta. Näistä jokaikisellä oli itsekirjoitettu luonne. Ei huono saavutus Voit käydä kurkkaamassa pakinoitani virtuaalikoirien parissa täältä. Mikäli tuomarointioppaat kiinnostavat, niin cockerspanieli, saksanpaimenkoira osa 1 ja saksanpaimenkoira osa 2.
Osa sivujen kuvista ei toimi tai on muuten hieman hassusti - koska en jatka enää harrastamista niin en jaksa näitä juurikaan korjailla. Toki jos jonkun kuolleen koiran osoitteen haluatte niin voin sellaiset kaivaa ja ladata takaisin nettiin.
Muita löpinöitä virtuaaliharrastuksesta
Virtuaalikennelten lisäksi olin mukana virtuaalisessa Golden Ringissä, cockerspanieliliitossa, pitkään virtuaalisen saksanpaimenkoiraliiton puheenjohtajana, ylläpidin Kirsin jälkeen saksanpaimenkoirien omaa tietokantaa, toimin näyttelytuomarina sekä valokuvallisille että pivikokoirille.
Koirien lisäksi harrastin kissoja kasvattajanimellä Vintetur (NFO) sekä Snakeblack (TUA). Ylläpidin virtuaalisten kissojen rekisteri- ja näyttelyjärjestöä sekä virtuaalista temppuliittoa. Jyrsijöissä kasvatin gerbiileitä nimellä Gaala ja olin mukana virtuaalisessa silppuriliitossa mikä oli virtuaaligerbiileille, -hiirille ja -hamstereille suunnattu kilpailu. Hevospuolella tuli kokeiltua onnea tallien New York sekä Karnat parissa, mutta niistä ei käytännössä jäänyt käteen kuin yksi ainoa lempparihevonen (Mister Sexty "Jerry").
Hirveen pitkä sepustus mutta toivottavasti näistä on jollekin iloa